Nämä merkinnät on tehty paljon myöhemmin kuvankäsittelyn
yhteydessä.
13.05.05
![]() |
![]() |
![]() |
| Majailtiin jo Stora Halsöllä. | Saaliit eivät olleet kovin hurjia | Mutta laiturissa riitti tilaa |
24.5.05
Älysin aloittaa lokikirjan.
Maileja on kertynyt jo 205, eli aivan kauden alussa ei enää olla.
Mitään oleellista ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut.
Sampon avustuksella ja opastuksella veneen tekniikka on kunnossa. Suurin homma oli makeavesipumpun hankinnassa ja asennuksessa. Näiden kärsimysten rinnalla laturin hiilien ja säätimen vaihto oli lähes rutiinia. ...Ja halpaa. Laturiromppeisiin meni vain 11 juuroa. .Vesipumppuun upposi pikkasen yli seisemänkymppiä. Lohduttava tekijä: Tekno-Marine olisi rokottanut mokomasta vajaat kahdeksansataa.
Hyvät katteet.
Kalastuspuolella on tähän mennessä tapahtunut: Verkottamalla 3 kuhaa, lukuisia tomeria affenia. Käsipelillä on monen päivän työllä saatu kaksi pientä haukea veneen viereen, josta ne kuitenkin päättivät häipyä.
Kaikki mainittava on siis vielä edessäpäin!

Kello on 13:06 ja sijainti eka paksu punainen Kytöstä länteen. Määränpäänä Kopparnäsin ”vakiosaari”, josta eilen lähdin täydentämään varastoja.
Kolmelta Porkkalassa tankkaamassa. Uusi saituusennätys: 0.297 l/m.
Vähäinenkin tuuli on tyyntynyt. Ns. täysplägä.
Klo 18:12 vakipaikalla. Ilman kalaa. Siis Wilhelmit grilliin ja äkkiä...
Ke 25.5.05
6:30
Ei muuta ku kalaan. Taivas pilvetön, veden lämpötila 12.6. Antaas havaata...
To 26.5-05
6:00
Ei tullu eilen mitään, ei tärppiäkään.
La Contessa tuli eilen, joten saari ei enää ole yksin minun. Hällä väliä, todella mukavia ihmisiä.
Eilen oli kova tuuli ja tuulessa hyytävän kylmä. Tänään iltapäivästä alkaen povattiin vielä kovempaa (16 m/s).
Kahotaans, kuins tuo lounaispuhuri vaikuttaa kalantuloon. Huonommaksi ei enää voi tulla...
Varttia vailla 9 lopulta tapahtuma: Karkuutus. n. 1 kg Sandfjärdenillä.
...Tähän tuli vielä toinen varma (nähty) karkuutus ja pari mahdollista lisäksi.
Vaan suostuipa kolme tulemaan veneeseen asti. Yksi (kauden ensimmäinen) pieni, 0.5kg, toiset kaksi vajaat puolentoista kilon ruokakaloja (jo rupee oleen nälkäkin).
Saamaviehe oli siniraidallinen kumikala.

CampKompan uusi keittiövarustus (Kaasugrilli, suitsuloota) päästään lopultakin ajamaan sisään.
Ruumiinavauksessa havaittua: Otuksen ruokalistalla on ollut pelkästään pieniä ahvenia. Interesting...
18:59 Iltakalassa Sandfjärdenillä vielä yksi karkuutus ja päivän suurin. Tai vähiten pieni: 1.67 kg.
Rauhoittavaa kuiteskin, että sumpussa on asukkaita.
Onnistunut päivä. Häätynee tehdä rommitotit ja uhrata Ahdille.
27.05-05
Aamulla oli sateista, joten meni lötköttelyksi. Yhdeksän jälkeen pääsin jo toimiin. Sandfjärdeniltä nousi 3 n 1.5- 2kg haukea.
Ruokaa siis riittää.
Tuuli on edelleen kova. Soitin ja peruin Nicon tulon kovan tuulen takia.
Aurinko kuiteskin paistaa, joten ei muuta kun tomerasti laiskottelelemaan...
Saalista tähän mennessä...
28.5-05
Aamusella tuli pari pientä, josta pienempi pääsi kasvamaan.
Tuuli kääntyi länteen, tai luoteeseen ja voimistui myräkäksi. Mittasin tuulen keskinopeudeksi 9.6 ja huipuksi 13.6. Tällaista ei säätiedotuksessa katsottu maininnan arvoiseksi.
Koko loppupäivä meni tuulta paossa laiturissa.
29.05-05 Su.
Aikasin aamulla hieman satoi, mikä antoi tilaisuuden kääntää kylkeä ja jatkaa unia.
Kahdeksan jälkeen sitten kalaan.
Kokeilin menestyksettä paria uutta paikkaa. Sitten Sandfjärdenin ”isokala” puolelle.
Melko nopeasti oli pari nättiä kalaa veneessä. pienempi n. 1.5 kg, suurempi 2.7.
Syönti oli todella hyvää ja vieheet (gummiahven edelleen) sai kaivaa todella syvältä. Kalat myös panivat tomerasti hanttiin: Kunnon hyppyjä ja pyristelyä.
Hauestusta parhaimmillaan.
Vesi oli n. 12, eli voi olettaa ja toivoa tilanteen vielä jatkuvan, ehkä jopa parantuvan...
30.05.05
Aurinkoinen tyyni aamu, vastoin säätiedotuksia.
8:45 tulossa Sandfjärdenille. Vesi 11.4. Katsotaan...
10:20 takas CampKompalla. Yksi karkuutus, yksi pieni päästetty kasvamaan ja yksi 2.3 kiloinen otettu ruokakalaksi. Muiden sumppukundien seuraksi.
11:20 Lippu perään ja kurssi kohti Kantvikia hakemaan Heikkisen Tomia iltapäiväkalaan. Samalla pitää täydentää vesivarastot ja käydä kaupassa.
12:20 Kantvikissa ja Tomi tietysti eksyksissä...
...Löytyihän se mies sieltä loppujen lopuksi. Ajo autolla Kantvikin venesatamaan on äkkinäiselle todella vaikea. Tie lähtee hiukka ennen sokeritehdasta.
Ajo ohje: Varubodenin kaupalta hieman matkaa eteenpäin, kunnes oikealla näkyvät kolmikerroksiset talot. Hieman matkaa vasemmalle näyttävän koulun kyltin ohi. Heti suojatien jälkeen lähtee vaikeasti havaittava merkitsemätön hiekkatie satamaan.
...paljon myöhemmin: Päivä, jolloin kaikki digitaalivaa’at hajosivat. Joten arviolta 5 kiloinen kala koitui Tomin onneksi. Ja pari paljon pienempää. Sää muuttui huonommaksi, tuuli tyyntyi ja kalantulo loppui siihen. Onneksi ehtivät nuo tapahtumat, muuten olisi ollut surkeaa. Kylmää, märkää...
31.5.05
Aamutuimaan osui kohdalle kevään paras taisto. 5-luokan hauki pani kunnolla kampoihin, hyppäsi vielä nostokoukusta vapaaksi, rikkoi vahvan pianonlankaperukkeen ja katosi voittajana kumikala kidassaan.
Yhden maissa alkaa vetää pilveen, illaksi on luvassa sadetta ja kovaa tuulta.
CampKomppa purkuun ja lähden katsomaan, josko vielä pääsis Porkkalan selän yli ennen kuin tuuli yltyy mahdottomaksi.
13:32 Lähtö CampKompalta.
14:33 Porkkalanniemellä merivartioston kohdalla
14:45 Stora Svartön eteläpuolella. Veden lämpötila 8.5
15:11 C Kummeli. Sikapitkän suoran alku. 2500 rpm 6.5 kn
15:24 Röda Kön E Kummeli
15:45 Stora Brandön kohdalla kurssikorjaus Kytötä kohti.
16:06 Systjärna
17:17 Köydet kiinni kotilaiturissa.
Kokonaismailit 330, reissun (Porkkalasta) 111.
7.6.05
|
05:09 Stora Svartössä vietetyn yön jälkeen auringonnousun aikaan (04:00) tyynen Porkkalanselän yli ja CampKompalle aamutoimiin. |
Tiira ruvennut pesimishommiin aivan laiturin viereen. Huono juttu. Riitaa tulee.
|
Koneet käyntiin ja aamukalaan...
07:00 Pari haukea (2.71 suurempi) veneessä. Peilityyntä ja sanoinkuvaamattoman kaunista. Ei muuta ku torkuille...
Nico tuotiin puolilta päivin Kantvikiin. Iltakalassa ei tullut mitään.
8.6.05
Aamulla ei tullu sen enempää. Aurinkoinen tuulinen päivä. Neljän aikoihin Porkkalaan tankkaamaan...
18:00 Total
miles 404, trip 185 tankattu 80 l.
19:25 Stora Brandö
Katiskasta vielä puoli ämpärillistä pikkuahventa ja retkikunta oli päättynyt.
...ja Suomi sai 0-4 turpiinsa Hollannilta.
9.6.05
11:00 Total miles 425
Muonatäydennykset tehty, vene pesty ja nokka on taas kohti ulappaa...
13:00 Stora Brandö eteläpuoli.
15:15 CampKomppa ja äkkiä kuselle...Raumalainen vielä paikalla...
19:50 Köydet kiinni iltakalan jälkeen. Pari pientä ruokakalaa, isompi 1.42 kg. Syönti alkoi vasta kuuden jälkeen.
10.06.05
8:50 Aamukalassa rauman miehen kanssa kalavaranto kasvoi kolmella, suurin 2.4 kg
Puollen päivän maissa syötiin savukalaa. Sain päähäni selvittää GRPS-yhteysmysteerin. Saunalahdelta sain Modeemin alustuskomennon: Atcgdcont=1,”IP”,”internet.saunalahti” ja soittonumeron *99# tai *99***1#. Antaas havaata...
13.06.05
7:30 Viikonloppu takana, edelleen CampKompalla.
MonAmie lähti aamulla itään. Jäin yksin saaren yksinvaltiaaksi.
Viikonloppuna oli 4-5 venettä kumpanakin päivänä. Lydiakin tuli lauantaina. Pidettiin tukevat ryyppäjäiset iltanuotiolla. Kylmää ja kaljaa riitti. Kulkuri Joutsenen porukkaan tutustuttiin. Lähti sunnuntaina kohti Gölisnäsiä.
Sain lopultakin hurjan taiston jälkeen netin toimimaan GRPSsällä ja pluutuutilla. Fine. Kallista. Tilasin Saanalahdelta 100Mb/kk naurettavaan 18 euron hintaan. toivottavasti 100 Mb riittää...
![]() |
![]() |
|
Lydia: Hannu & Päivi |
MonAmie: Jallu |
13.06.05
9:30 Päätös jatkaa matkaa Gölisnäsiin oli kypsä. Hätäsimmät pyykit sankoon, köydet irti ja menox...
10:50 Päätös zekata Inkoon satama. Siispä väylälle...
11:25 Köydet kiinni engelsmanniveneen viereen Inkoon satamassa. Ei muuta ku tutkimaan...
12:45 Satama ok, Cafessa hyvä lounas hintaan 7,10.Pääkatua oikealle löytyi tarpeellinen määrä kauppoja. Myös S-market. Satamassa abc-automaattibensis. Valopetrolia ei löytynyt.
Ja sitten kohti Gölisnäsiä...
14:25 Total miles 484, trip 80. Tankattu 29,5l == 0,368l/mile.Barön Essolta vihdoin valopetrolia.
16:15 Gölisnäs. Lisää Raumalaisia...
15.06.05
16.06.05
12:00 Mirella oli lähtenyt aamutuimaan. Aamupäivällä oli sopiva sumu, joten heitin toiseen kertaan tällä viikolla kävelylenkin kauppaan. Viitisen kilsaa suuntaansa. Kunniakkaat 1295 Kcal. Ja aikaa paloi 2:21.
19.06.05
21.06.05
12:30 Täydennykset tehty ja vene katsastettu.
Narut irti ja menox. Jos ei Stora Brandöllä ole kauhiaa ruuhkaa, ni sinne...
13:18 Katiskasta muutama pannukarkea ahven evääx. Paljon pienempiä päästin jo vapaax.
Tuulee eelästä. Painan sisärännille.
14:38 Stora Brandö. Yksin laiturissa. Ahvenet selvisivät matkasta ja pääsivät sumppuun parempiin oloihin.
22.06.05
14:53 Stora Brandö
Pari venettä oli iltagrillaamassa, yksi tuli yöksi.
Viimeinenkin lähti aamulla. Olen keikkunut Stora Brandön laiturissa koko päivän. Pullajoutsenperhe seuranani. Päivä on ollut pilvinen, mutta nyt taitaa seljetä.
23.06.05
14:25 Stora Bodön kohdalla tulossa kotirantaan.
Total miles 502, Trip 82, Löpöä jäljellä yli puoli tankkia.
Aamupäivä oli aurinkoinen, tuli löhöttyä Stora Brandön kallioilla. Huomenna Janille juhannuksen viettoon. Ens viikolla vp:nä, joten ei voi pitemmälle lähteä. Täytyy tehdä pieniä huoltohommia. Uimaankin taitaa vielä päästä...
Kaiku simahti.
---
| Välillä hieman perheasioita, kuten tutustuminen tyttärenpoikaan. |
![]() |
![]() |
Ja pojantytärtäkin oli tietysti moikattava. |
4.7.05
11:26 Röda kön. Ulkoreitillä kohti Porkkalaa.
VP viikko ohitse. Lauantaina käytiin Pekan kanssa kalassa. Katiskasta ahvenia, jotka paistettiin ja syötiin Gosiksella. Muutoin viikko meni maissa lihoessa (+3kg). Viikko oli sateinen ja kylmä. V iikonlopuksi sitten kaunistui ja lämpeni. Nytkin aurinko paistaa eikä tuulta juuri nimeksikään.
Jallun pitäs olla Stora Halsöllä. Ainaskin mulla on sille pottuja ja softista.
Katiskasta löyty yx pieni ahven Karviselle tuliaseks.
5.7.05
13:24 Stora Halsö
Päivä käymässä helteiseksi. Kävin juuri uimassa, pintavesi 20°.
Jallu lähti ”Junttilaan”. Aamuaikasella käytiin kalassa. Menestys ei juuri kehnompi voisi olla. Vaan olipahan upea, lämmin, peilityyni aamu.
Sakemannit (Papillon) lähtivät kohti länttä.
Veneiden määrä on kauniista ilmasta huolimatta pysynyt kohtuudessa.
6.7.05
11:30 Uistelemassa
Aamusta alkaen helteistä. Valvoja kävi eilen rehvastelemassa kalansaaliillaan. Antoi uutta intoa kalastukseen. Tänään tuli heittelemällä kauden pienin hauki, pilkkimällä ja jigittelyllä ei mitään.
Uistelu ei näytä olevan sen tuottoisampaa, mutta saapahan ainakin akut ladattua. Aurinkokennon säädin vaikuttaa olevan rikki, sieltä ei tule apuja. Eilen illalla keksin kuitenkin käyttää läppärin muuntajaa jääkaapin yökäyttöön. Kamat oli kylminä eikä akkukaan ollut läheskään tyhjä.
|
14:00 Narut kiinni Stora Halsön laiturissa. Sandfjärdeniltä tuli vihdoin 4.75 kg hauki. Tämä kun pari päivää paistanut aurinko meni pilveen ja tuli jo muutama sadepisara.
|
![]() |
7.7.05
13:00 Stora Halsö
Päivä on mennyt kankkusta parannellessa...
Päivi ja Hannu tulivat eilen lännestä Hannun loman lähestyessä loppuaan. Jo tavanomaiset nuotiolla istujaiset ja ryyppäjäiset. Savolaiset ??? ja Reijo liittyivät rinkiin. Hauska ilta.
8.7.05
5:45 Stora Halsö aamukahvit
Jospa taas lähtis pyyntihommiin...
Väijypalkkio ei ollut vieläkään tullut. Rahaa irtoaa enää 149 juuroo, sit loppu syöminen. Häätyy käydä koittamassa, josko Visa on vielä auki.
8.7.05 11:00 Stora Halsö
Kalaretki ol hädin tuskin onnekas: 1 Ahven iski Mörrumiin ja 2.95 kg hauki isoon siniseen suspiin.
Ruokaa siis piisaa. Sumpussa ahven näyttää selviävän, hauki on kiikun kaakun.
9.7.05
10:48 Högholmin kohdalla matkalla Inkooseen
Edilen illalla Reijo ja ??? tulivat takaisin, rauhallista illanviettoa. Hauki selvisi hyvin aamuun. Nyt se on fileinä jääkaapissa odottamassa keittoon pääsyä,.
12:03 Köydet kiinni Inkoossa.
13:10 Kaupat käyty köydet irti. Suunta Gölisnäsiin.
14:25 Tankattu Barössä 65.5l 580.5 Miles total. Suunta Elisaaren rännille.
15:40 Köydet kiinni Gölisnäsissä.
10.7.05
8:52 Gölisnäsin eteläpuolella Kalvön ja Storön välissä
Illalla tuli saunottua ja uitua. Laituri oli täynnä veneitä. Aamukalassa 2 kiloluokan haukea. Ilma kaunis ja nyt jo hiostava. Tulee kuuma päivä. Kalasääsket katastettu. Suunta kohti Stora Halsötä.
10:53 Ulkona Barösundfjärdenillä.
Tuli nyppästyä 3 kpl 300g ahvenia. Lämpömittari näyttää 27.5. Ahvennuksen lomassa tuli käytyä uimassa. Vesi 19.5.
11.7.05
12:30 Stora Halsö
Helle jatkuu... Kävin aamulla kalassa lähinnä akkuja täyttääkseni. Ei tapahtumia. Mittari näyttää 29.2. Vesi laiturissa 20.9.2, vaikka tuuli hieman raikasta vettä lahteen kuljettaakin. Kärpäset ovat maanvaiva.
12.7.05
9:00 Stora Halsö
Köydet kiinni tuloksettoman aamukalastuksen jälkeen. Tulipahan taas täytettyä akut.Virrankulutus on kovaa jääkaapin taistellessa hellettä vastaan. Helle jatkuu...
13.7.05
10:05 Stora Svartön eteläpuoli.
Matkalla Espooseen.. Tuli tarve käydä kaupassa, hakea postit, pestä pyykit, tehdä öljynvaihto jne.
15.7.05
12:45 Espoossa Total miles 631
Öljyt vaihdettu, varastot täydennetty. Nokka länteen, tuulta 12, katotaan kuin pitkälle päästään...
15:00 Stora Brandö
Tuulee sen verran, ettei Porkkalan selälle kannata lähteä. Täältä löytyi vielä hyvä laituripaikka. Odotellaan tyynempää ja pannaan Jallulle viesti, että matka viivästyy.
16.7.05
17.7.05
7:30 Stora Halsö
Koko yön satoi. Oli pikkuhiljaa aivan tervetullutta. Nyt aurinko joskus tirkistelee pilvien raoista. Juotin läppärin sähköjohdon taas kuntoon.
Kärpäskirous on hellittänyt.
18.7.05
7:10 Matkalla aamukalaan Sandfjärdenille.
Tyyni, pilvinen aamu.
9:23 Tulokseton kalastus loppu ny. Akut on täynnä, takas campKompalle...
15:50 Ämpärillinen täkykaloja mukana ahvenjahtiin...
18:10 Takas laiturissa.
Olipa erinomaisen huono syönti. Saaliina yksi ahven. Lisätapahtumana vajaa kilon lahna jigikoukussa. Aikansa hölmöiltyäni kyllästyi ja lähti. Uhkaavat pilvet rupes pakkaan päälle, harrastus oli parasta keskeyttää. Ilmassa on vahvasti ukkosen tuntua.
19.7.05
7:38 Stora Halsö
Tulokseton ahvennusreissu takana. Idästä nousee mustia pilviä. Parasta vetää luukut kiinni, muonaa namaan ja pitkälleen...
20.7.05
8:45 Stora Halsö
Hieman paremmin onnistunut ahvenreissu Degeröfjärdenin pakalle. 6-8 mukavan pannukarkeaa. Päivän sapuskat on tienattu...
11:45 Stora Halsö
Räpeltelin Aurinkopaneelin säätimen kanssa. Täytyy hetki ajella, jotta sais akun täyteen.
11:45 Takas rannassa, vajaa kilon kuha mukana.
21.7.05
9:30 Kalassa Salmessa.
Heittelen muutaman kerran ja lähden taipaleelle kotiin päin. Jallu on tulossa Halsölle, mutta minkäs teet...
10:00 Ei tapahtumia, kotimatka alkaa.Total miles 676.
12:30 Jallu tuli vastaan Systjärnan pohjoispuolella.
13:30 Narut kiinni kotisatamassa. Total miles 698,3
25.7.05
10:50 Narut irti kotisatamasta.
Suunta kohti Porkkalaa. Lauantaina asennettu uusi aurinkopaneelin lataussäädin näyttää toimivan mainiosti. Jääkaappi oli kylmänä, vaikka oli ollut pilviset ja sateiset päivät.
Pilvistä on nytkin. Etelästä näyttäs kirkastuvan. Tuulta 4-8 etelästä. Koitetaas avomeren kautta...
14:30 Stora Halsö, ei tuttuja veneitä. Jatketaanpa matkaa Gölisnäsiin. Asserin koneessakin pitäs olla vikaa...
17:07 Narut kiinni Gölisnäsissä
29.7.05
7:30 Matkalla Mellanille
Aamukalassa ei tullut mitään, kuten ei muutenkaan viime aikoina. Gölisnäsissä tuli pidettyä tuulta muutama päivä. Mustikkaa tuli pomittua muutama litra. Maritan herrkuja syötyä ja ihmisten kompbjuudereita korjattua.
9:15 Snappertunankaan mestoilta ei tullut kalaa. Matka jatkuu...
11:50 Köydet kiinni Mellanilla
30.7.05
9:20 Sommarön kaupalla. Total miles 771 trip 123. Tankattu 56,3 litraa = 0,45l/mile
Kalastus tuotti kaunoista nollaa.
Kaupalta lähdettäessä Jallu nappas pienen hauen.
11:00 Mellan.
’Ratsu Reima’ lähti, jäätiin Jallun kanssa saaren valtiaiksi. Hauen savustusta, syöntiä, saunomista ja Vana Tallinnaa. Kesää parhaimmillaan.
31.7.05
7:30 Mellan.
Yön sade alkaa laantua. Asseri meilasi minun missanneen hyvät grilliuhlat Gölisnäsissä. Ovat ensi viikolla matkalla kotiin.
12:30 Tulokseton (jo ties kuinka monetta päivää) kalareissu. Jallu sai Karviselle ahvenen.
21:04 Taas on saunottu. Iltakalassakaan ei tapahtumia.
2.8.05
8:07 Mellan, paluu aamukalasta.
2 ahventa kahteen mieheen. Heikkoa on edelleen. Eilen tuli muutama laiturilta onkien. Ehkä noin viikossa saa savukalat kasaan...
3.8.05 05:05 Mellan
Eilinen länsimyräkkä on tyyntynyt. Tuliskohan tänään kalaa...
09:40 Ei juurikaan. Kierrettiin
avomeripakkoja, käytiin lähipakoilla. Ei mitään. Laiturille tullessa
4.8.05
10:40 Mellan.
Kalaonni parani: 1 kpl puoltoistakiloinen hauki Sommarön ränniltä ja toinen pois päästetty pieni. Kauppareissu tehty. Luottokortti kelpasi. Mariza kävi. Annettiin Maritalle ja Aserille toinen haukifile.
5.8.05
9:00 Mellan
Nollareissu ahvenessa takana. Eilen satoi lopun päivää rankasti. Tänään aurinko taas paistaa. Luvassa on 12 metrin etelätuulta. Saapihan varmaan eilisen kalan ja viikon aikana kerätyt ahvenet savustettua.
6.8.05
07:30 Mellan, valmiina irroittamaan köydet. Suunta itään. Illaksi luvattu 15 metrin myräkkää. Katotaans, kuin pitkälle päästään.
08:30 Modermagan
12:10 Inkoo, ja kauppaan...
12:50 Kauppareissu tehty. Matka atkuu kohti Stora Halsötä, jonne Antero Raudas ehkä tulee uudella veneellään.
14:25 Köydet kiinni Halsöllä.
Danilé: Carolina ja Antero
7.8.05
18:11 Stora Halsö
Carolina ja Antero lähtivät juuri uudella veneellään (Danilé). Kolmikuukautinen villakoiran pentu muassaan. Työtätekevän kansan on lähdettävä sunnuntaina...
Viime yönä ja tänä aamuna satoi todella rankasti. Yöllä lisäksi navakka tuuli. yhdeksän jälkeen alkoi selkenemään ja päivän mittaan tuuli tyyntyi. Paikoittain jopa kuuma auringonpaiste.
Jotten jäisi yksin, tuli laituriin juuri nelihenkinen perhe...
8.8.05
07:00 Stora Halsö
Narut irti ja suunta Espooseen. Pohjoistuulta löytyy, päivällä luvassa 15 koillisen-idän suunnalta.
08:15 Stora Svartö
10:22 Lähestymässä kotirantaa Träskholmin kohdalla. Pientä sadetta. Luvattu pohjpostuuli alkaa nousta.
10:45 Köydet kiinni kotilaiturissa. Sitten vaan hakemaan postia, kauppaan, ilmoittautumaan työkkärissä, sukuloimaan jne.
12.8.05
09:30 Pentalan kohdalla matkalla länteen. Total miles 873.
Myrskyinen ja sateinen viikko tuli vietettyä maissa. Nyt tuuli on hieman laantunut, mutta vaahtopäitä on jo täällä. Suoraan etelästä. Antas havaata, kuinka käy Porkkalanselän kanssa.
Koitetaans mennä ulkokautta.
Sisärännix meni, liikkaa aaltoja.
11:55 Porkkalan bensis. Total miles 887, Trip 116,2. Tankattu 61,1 litraa = 0,525l/mile
Liimattu taas jäähdytyveden korkki. Kone tuntui äsken kuumenevan tavallista enemmän. Vettä oli vielä riittävästi. Ei muuta ku suunta Porkkalanselälle.
13:40 Stora Halsö. Yksi vene. Ei Jallua..
13.08.05
06:00 Stora Halsö
Harmaata ja pientä sadetta.
08:04 Barösund kauppa. Ilma kirkastuu hieman. Nälkä ja väsy rupeaa vaivaamaan.
09:17 Haukimestalla nollakalastus. Ankkuri pohjaan ja aamiaista ja aamutorkut.
10:38 Matka jatkuu. Aurinko paistelee.
11:25 Köydet kiinni Juhanin ”kauppalaiturissa”.
Kesäjuhla serkkuni Juhanin mökillä
14.08.05
15.08.05
17.08.05
06:00 Mellan
Verkot laskettiin eilen illalla melkoiseen tuuleen Jallun ja paikalle saapuneen Tujeten kipparin Eskon kanssa. Tämän jälkeen käytiin katsomassa 1A-luokan vuokramökkiä paikan isännän kanssa.
18.8.05
09:00 Mellan
Verkot haettu ja ripustettu. 1 Lahna ja 1 kampela neljässä verkossa. Köyhää. Aurinko paistaa ja tuuli on taas yltynyt. Yölläkin tosin puhalsi melkoisesti. Kääntyy enemmän länteen ja luoteeseen. Saattaa tulla paikan vaihto...
12:00 Puutarharännin alku. Tuuli äity sen verran voimakkaaksi, että päätin lähteä Longölle sieneen.
Jallu lähti tammisaareen hakemaan varaosia.
13:52 Puutarhaväylä itäpää. Tuulee edelleen. Ei juurikaan liikennettä. Tapahtumana luottokumikalan menetys.
14:20 Longö, köydet kiinni hurjan taiston jälkeen. Paikka oluselle...
16:40 Lenkki metässä tehty. Puolukat eivät ole vielä täysin kypsiä. Ei kanttarelleja. Ei muuta kun kalat savuun.
18.08.05
06:45 Longö
Tyyni, aurinkoinen aamu. Longön kaislikot heitelty. Ei tärppiäkään.
08:40 Ei tärppejä myöskään avoselta. Aamiaisaika...
Kaupassa tuli käytyä hakemassa pottua, maitoa ja leipää.
Iltapäiväkalassa Longön kaislikolla pääsi iso karkuun. väänsi perukkeen, rikko kumikalan ja häipy yhdellä hypyllä. Viehe oli särkikumi. Hatuttaa. Jäi päivän ainoaksi tapahtumaksi.
19.8.05
21.08.05
18:26 Mellan
Jallu löytyi, odottaa Asseria, jotta saa agrekaatista sähköä. Sitä tarvitaan moottoritukien poraamiseen. Siis pakkoseisokki Asserin tuloon saakka. Asseri soitti puolelta päivin, ettei pääsekään tänään, kuten oli suunniteltu, koska vene on jumissa Aspössä.
Myös Aval III oli paikalla. Eilen saunottiin asianmukaisesti. Tänään aamupäivä meni sateen pitelyksi. Iltapäivällä piti vaihtaa laituria tuulen kääntyessää pohjoisemmaksi.
Formulat katseltiin (Kimi voitti), asensin uuden 12v pistorasian ja pesin jääkaapin. Siinä päivän saavutukset.
Pauli soitti ja kertoi menevänsä huomenna töihin.
22.08.05
08:15 Lilla Hamnholmenin eteläpuoli, matkalla Tammisaareen.
Kuvankaunis aamu. Jallu raivoaa Asserin myöhästymistä. Kaikki tuoremuona on lopussa. Täytyy käydä Tammisaaressa kaupoilla.
09:35
Tammisaari Shell, Total miles 1032, Trip 88,6, tankattu 39 == 0,44 l/mile
13:08 Hermannsön pohjoispuoli, matkalla Mellanille.
Tuuli on kääntynyt koilliseen, mikä on Jallulle huonohko juttu. Ei onneksi kovin kova, joten ei vaaraa. Muuta kun Jallun päreiden kestävyys. Tuikkasin kuiteskin hieman kierroksia, jotta ehtii hinaamaan Jallun venettä, mikäli tarve vaatii. Saattaahan Asserikin jo olla paikalla...
Ei ollu Asseri, Jallu kylläkin...
14:10 Mellan, Asseri soitti, tuovat leipää, jonka unohdin kauppareissulla.
23.08.05
![]() |
![]() |
![]() |
06:40 Mellan. Kaunis aamu, aurinko nousi juuri. Päivät lyhenevät...Säätiedotus lupaa kaakon ja idänpuoleista pientä tuulta. Kallu on tulossa kymmeneltä Tammisaareen.
9:30 Tammisaari. Taivaalla vahvasti sadepilviä. Kallu ei vielä paikalla. Soitti ja sanoi hakevansa Etelä Suomen luvat.
17:30 Mellan.
Kallu veti ylös 2 haukea. Muutamia pieniä ravisteltiin irti. Oma tulos yhden suuremman karkuutus ja paljon kokemusta...
Karvinen Mellanilla
24.08.05
10:30 Tammisaari
Aamu tuli kalasteltua. Pari pientä äi Kallulle kiinni, itelleni ei mitään. Nähtiinpä merikotka. Jätin Kallun Tammisaareen ja suuntasin nokan saman tien avomerta kohti. Hieman kiinnostaisi joskus ajaa sillan ali ja jatkaa Pohjaa kohti. Ei nyt. Mieluummin kohti Gölisnäsiä, ehkä Longötä.
12:00 Sommarön ränni. Ahti ei ole suosiollinen. Nälkä alkaa hiipiä lähemmäs. Täytyy suunnata keksitylle ”välireitille” ja pitää paussi jossain.
13:35 ”Pitkällä suoralla”. Ilma selvästi kylmempi, vaikka aurinko paistaakin.Nälkä alkaa olla hurja. Muutamia paskaputkien valloittamia luotoja näkyi matkalla. Kokeellinen kuivahauen valmistus...
14:10 Srömsön eteläkärjessä (Longön eteläpulella) tuulensuojassa. Ja sitten sapuskaa...
Veneessä levähti vieras...
Ahti soi 2.2 kg:n hauen. Eilinen hauki myös vielä hyvissä voimissa. Haukitilanne parempi kuin aikoihin.
20:00 Kuivahauki lensi mereen.
25.08.05
07:20 Stromsö
Tuulta näyttäs taas olevan.Säätiedotus lupaa etelän ja kaakon välille 12 m/s. Muuten ennustellaan kaunista päivää, jopa hellettä. Parasta napata hauet föliin ja lähteä Gölikselle.
09:10 Kalastus ottipaikalla tuotti babyhauen, joka pääsi kasvamaan ja odottamaan jälleennäkemistä.
10:15 Narut kiinni Gölisnäsissä. Pienempi hauki karkas sumppuun laitettaessa.
Täällä kuuluu hurjia: Asseri on sahannut moottorisahalla kinttuunsa. Sairaalareissu, mutta ei vakavampaa. Tuolla se taas kuuluu ryskäävän metässä. Jallu on kuulemma lähtenyt Turkuun kytkinvian takia.
Pesasin täkiltä pahimmat paskat pois.
26.08.05
09:20 Gölisnäs
Tuulta taas piisaa – 14 varoitus vaihteeksi – ja sadetta odotellaan. Ei siis vaikuta kovin lupaavalta.
11:00 40 Hyvinkääläistä hammashoitajaa valloitti paikan. Kotkotus kaikaa.
20:00 Onpa ollut melkoista myrskyä. Toivottavasti alkaa helpottaa...
27.08.05
11:30 Gölisnäs
Kauppareissu tehty. Eilinen myrsky on muisto vain. Tosin illaksi povataan 12 m/s.
28.08.05
06:30 Gölisnäs.
Kaunis aamu, tuulikaan ei ole vielä herännyt.
20:00 Tuuli heräsi kyllä tarpeeksi, samoin kuin sateet ja salamat. Päivä meni sadetta pitäessä.
29.08.05
16:20 Stora Halsö
Starttasin tännepäin puoli kuudelta
aamulla. Silloin oli tyyntä ja kaunista.
Kahdeksan maissa oli köydet kiinni Halsön laiturissa. Paikalla oli kaksi purk
Hauki oli Göliksellä ottanut hatkat sumpusta.
Tuuli on jo kympin paikkeilla. 17 on luvassa. Alkoi juuri sataa. Vaihteeksi.
30.08.05
10:30 Stora Halsö
Toinen päivä tuulta paossa. Pikku purk
Mettä olis täynnä sieniä, kun vain tuntisi. Täytynee opetella tuntemaan muutakin kun kanttarelli ja kärpässieni.
31.08.05
07:10 Stora Halsö
Pahin tuuli näyttää olevan ohitse, tosin odotan vielä ennen matkan jatkamista.. Aurinko nousemassa puiden takaa, taivas pilvetön. Lämppäri oli päällä koko yön, eikä ollut liian kuuma.
10:37 Aamukalassa 2.2 kg hauki.. Syntyi päätös lähteä Espooseen. Valtavat määrät muuttohanhia matkalla etelään.
Ilmeisesti väkivaltavoimat ajelevat hovercraftilla. Eilen näin laitteen Halsön kallioilta, tänään se pääsi livahtamaan kameraa pakoon saarten taakse.
11:00 Päätös Espoosta peruttu. Tuuli yltyi taas. Köydet kiinni Halsöllä.
14:12 Halsö. Tuulen tyyntymistä on näköjään turha odottaa. Rakensin veneen pressusta hätätuulensuojan ja tyrkkäsin kalanyytin – merirosvonpaistin – kypsentymään.
20:20 Hauki oli hyvää. Muuttohanhet lentävät illalla takaisin pohjoiseen.
01.09.05
06:10 Stora Halsö
Työtön,työtön,työtön jne tehty. Tuulikaan ei tunnu olevan kovin kummoinen ja vähäkin puhallus tuntuu tulevan pohjoisesta. Aika harkita Espooseen lähtöä. Ensin kuitenkin aamiainen.
06:40 Lähtö vasten aurinkoa
07:35 Porkkala Reitin eteläisin kohta. Uudella kurssilla aurinko suoraan silmillä.
08:10 ”Pitkän suoran” alku. Aamiaisaika.
08:45 Stora Brandö
10:18 Narut kiinni kotilaiturissa. Kaunis, aurinkoinen päivä.
22.09.05
13:10 Kotosatama, stardate 1155.7 (total miles)
Tulipa oltua muutama viikko maissa. Tuulta ja myrskyä riitti, eikä veneilymotivaatio ollut kovin korkealla. Kalaakaan ei tehnyt hurjasti mieli.
Nyt kuiteskin ensin Skatalle tankkaamaan ja stten suunta kohti Porkkalaa.
Koko aamun vaivannut sumu alkaa haihtua..
Tankattu kuumaa ilmaa. Total 1156.8.
Kärttynen soitto Shellille.
Shelliltä soitettiin ja luvattiin korvata liiat velotukset. Asia kunnossa.
17:20 Köydet kiinni Stora Halsöllä. Olen saaren kunkku.
Kappas. Ilmeisesti tulevaa grillipaikkaa varten on valettu valtava laatta.
23.09.05
07:45 Stora Halsö
Köydet irti ja aamukalaan.
09:18 Ei tärppiäkään tähän mennessä. Ankkuri alas Sandfjärdenillä ja aamiainen...
10:55 Kalastus jatkuu. Ruokatorkkujen aikana taivas on mennyt pilveen ja tuulikin hieman yltynyt.
11:25 Lopulta kilonen hauki.
Toinenkin pikkuhauki.
13:15 Köydet kiinni Halsöllä.
24.09.05
25.09.05
09:50 Stora Halsö
Loputkin kolme haukea perattu. Kaunis aamu. Täysin tyyntä. Köydet irti ja kalaan.
11:35 Kalstus loppu, yksi pieni päästetty kasvamaan. Kotimatka alkaa.
14:35 Nuottalahti. Tuli ajettua hieman lujaa. Löpöä paloi. Matkakin joutui.
09.10.05
Aktiivinen veneilykausi oli päättynyt