17.04.06 (Pääsiäinen)

Vaikka meri onkin vielä jäässä, aloitan lokikirjan poikkeuksellisesti ajoissa. Veneilyyn liittyen tarkoituksena olisi saada muistiin hieman laajemminkin asiattomuuksia. Esimerkiksi valo/digikuvauksesta, jota aion korostetusti harrastaa. Alkuvuodesta hankin Panasonicin DMC FZ30 kameran, jonka uskon hyvin soveltuvan meriseikkailujeni dokumentointiin. Koitanpa myös saada lastenlapsilleni - joiden lukumäärä näinä päivinä kasvaa neljään - mahdollisimman hyvän kuvan kauniista luonnostamme. Alkuvuoden olen kameran käyttöä ahkerasti harjoitellut. Se alkaa jo istua käteen...
Veikkaukseni on, että tänä vuonna jäiden lähtöä saadaan odottaa vapun yli. Mikäli ikäviltä teknoyllätyksiltä vältytään, on aikomuksena suunnistaa suoraan Stora Halsölle, suuremmin kotivesillä kalastelemati. Edes verkkolupia en ole hankkinut. Kovasti on taimenenkuvat silmissä...

21.04.06
Kevät painaa päälle. Vihdoinkin. Päivä peseskelyä, rapsuttelua, puhdistamista.
kiillottamista, vahausta ja puunausta.
Taidanpa joutua korjaamaaan pessimististä jäänlähtöarviotani (kestää vapun yli).
Saattavatpa lähteä vaikka viikonlopun aikana. Ensi viikkoa eivät kuitenkaan enää
elä.
![]() |
Kapteeni siirtyi kesälookiin. |
26.04.06
Jäät lähtivät!
Terve menoa.
27.04.06
| Viikko on ollut aurinkoinen. Pesu, vahaus, puleeraus ja kiillotus tehty paremmin kuin koskaan ennen. Kovinkaan paljoa ei ole jätetty vesillä tehtäväksi (tekemättä jätettäväksi). Hytin sisäpesu. Huomenna vielä suodattimen vaihto ja sitä sun tätä siellä sun täällä. Illalla tulee sitten nosturi ja kausi todella alkaa. Investoin vielä isot rahat kaukoputkeen (20X-60X Zoom) ja kunnon
jalustaan. Miran tekemät verhot antavat uutta ilmettä. Sivistynyttä ilmettä. |
![]() |
28.04.06

Ei vaatine selvennyksiä.
Kausi on virallisesti alkanut!
29.04.06
| Kävin tutustumassa nuorimpaan lapsenlapseeni. 5 pv:n ikäinen. Kovasti ovat pikkuruisia tuossa iässä. |
![]() |
Hurja pakkaaminen huomista lähtöä varten.
30.04.06
09:45 Kotisatama.
Vene on lastattu, telakkapaikka siivottu, pukit ja peitteet
korjattu pois. Matkamittarista nollattu viime vuoden 1218 miles.
Tankit täynnä, kone hyrisee.
Haalarit päälle ja menox. Tuuli on yltymässä. Luvassa 14m
idästä.
10:08 Saatettu kilpasoutuvene Suomenojalle satamaan. Kilpurille paha aallokko.
Matka jatkuu...
10:30 Kauden ensimmäinen avomerikalja. MAISTUU HYVÄLLE. Suurempia urheilemati
suunta puutarhaväylälle.
12:30 Stora Svartö. Päätösten aika. Jäädäkö tänne (mikä ei sekään ole ollenkaan
huono juttu), vai jatkaako Porkkalanselälle. - - - - Selvä, jatketaan.
Kattoppas, sinnehän on rakennettu oikein julma laituri. Jännittävää. Mutta
tutustun myöhemmin, nyt jatketaan. Porkkalan majakka näkyvissä. Pitkästä
aikaa... I'm back! Saarten länsirannoilla näkyy vielä paikka paikoin lunta.
Tuulen suunta (idästä) on semmottinen, että saatan päästä livahtamaan
kohtuullisen helposti Porkkalan selän ylitse. Porkkalan suojassa. Kerrankos näin
on aateltu ja toisin on käynyt. Jos logi ei jatku, on taas menty vanhaan...
13:00 Porkkala. Härttileeri, tuulihan taitaa olla enempi Nord-East (Koillinen?)
kuin itä. Tästähän tulee lällärihelppoa...
Porkkalan kalliot vilisevät lintubongareita.
13:30 Ison Haahkaluodon pohjoispuolella. Usko selviytymiseen kasvaa. Samoin
Wilhelminkuvat mielessä. Loppukiri Stora Halsölle ja ensimmäisenä toimenpiteenä
grillin viritys.
14:00 Köydet kiinni Stora Halsöllä (CampKomppa). Tänne on nousemassa
Suomenlahden upein grillikatos. Vai saunaako mahtaa pukata? Oli kuin oli,
haalarit pojes ja grillin asennukseen. Nälkä on kauhia. Vesi on hurjan
matalalla. Mitä kaikukin yritti matkalla kertoa.
Kauden mailit (total miles) 24,5.
![]() |
Väylämerkit eivät tähän vuodenaikaan ole luotettavia |
| Porkkalassa paljon bongareita toivottamassa muuttolintuja tervetulleeksi |
![]() |
![]() |
"Mustat viikingit" valloittavat luodot. Mistä moinen romantisoiva nimitys? |
| Tarkoituksena kai kääntää huomio pois siitä pikkuseikasta, että tämä elävä ongelmajäte tappaa luonnon pystyyn. Rottia kai sitten voisi nimittää harmaiksi viikingeiksi? |
![]() |
![]() |
Saariston uusi puulaji |
Ja sitten päivän luontokuva:

Rantakäärme
01.05.06
05:45 Stora Halsö
Herätys lokkien sekakuoron vappulauluun, jota säesti isokoskeloiden rytmiryhmä.
Tyyntä ja pilvetön taivas. Aurinko nousemassa. Ulkolämpötila 3, sisällä 16
astetta. Illalla sain korjattua Photoshopin, joten nyt voidaan toivoa
kuvitustakin muuten niin tylsään tarinaan.
09:30 Aamiainen syöty, PuuCee käyty, saari kierrelty, katseltu ja kuvattu.
Taidanpa lähteä vuoden ensimmäiselle kalareissulle.
12:00 Laiturissa, total miles 29,9. Ei kalan kalaa. Rehellisesti on kyllä
tunnustettava, että suurin aika meni äimistelyyn. Biologista ympäristömyrkkyä
(merimetso) on kaikkialla. Epäonnen kruunasi palattuani ja kusella seistessäni
ilmassa taisteleva joutsenpari. Seisoin siinä varsin hölmönä mulkku kädessä
vuoden luontokuvan lentäessä ohi. Harmittaa.
| Iltapäivällä Robinson-elämä katkesi ja saarelle ilmestyi muitakin |
![]() |

Päivän luontokuva:
Merihanhi
2.5.06

10:31 Stora Halsö
aamuviidestä lähtien on tullut väijyttyä lintuja. Pääasiassa haahkoja, jotka
ilmeisesti joutuvat täältä etsimään uutta kotia merimetsojen valloitettua niiden
luodot.
Sangen arkoja lintuja. Väijyminen on mukavan haasteellista.
Apropo arkoja, onko kukaan tullut ihmetelleeksi villien- ja puisto-oravien
käytöseroja? Villit ovat todella arkoja, tahi vähintäänkin varovaisia.
Kuvien käsittelyssä sitten menikin melkoinen tovi.
Vanhuudenheikko läppärini ei ole enää tekniikan kärjessä...lähelläkään.
Hetki sitten rantautui pari miestä rakentamaan grillikatosta.
Aamu on ollut tuulinen, harmaa ja kylmä. Nyt aurinko näyttäytyi. Ei muuta kuin
kamera kaulaan ja sukellus maisemaan.
Tässä vaikutelmia Stora Halsön etelärannalta
![]() |
![]() |
![]() |
| Ankeissa oloissa puut koittavat kasvaa pienissäkin kallionkoloissa |
Kiveähän täällä riittää kaiken kokoista ja näköistä |
Punertavat juovat kalliossa vihjannevat seutukunnan nimeen (Kopparnäs)? |
![]() |
![]() |
![]() |
| Ovatkohan pikkukivet | ...olleet joskus isompia kivä? | Linjataulu saaren lounaiskulmassa |
20:35 Yritys päästä internettiin pluutuutin kautta epäonnistui taas. Edellisessä puhelimessahan asennus sujui lähes heittämällä. Tuskin oli kolme viikkoa kulunut, kun jo yhteydet pelasi. Nyt on softis kehittynyt. Ainakin erilainen. Tulos kuitenkin sama. Pluutuutti toimii muuten mainiosti, syncronointi, backup jne. Modeemikäyttö ei vain pelaa.
Päivä kului veneen liikahtamatta metriäkään. Luontokuvia kertyi huima määrä, ei kuitenkaan mitään superluokkaa. Kallioilla kiipeillessä revähti ilmeisesti oikea takajalka nivusesta. Nyt on kävely vaikeaa. Kannattanee pyhittää huominen kalastukselle. Tahi jospa lähtis ulkomerelle bongaamaan hylkeitä. Tuuli on ainakin nyt tyyntynyt täysin. Tasaisen harmaata, muttei sentään sadetta. Takaaikkunan tiivistekin on vielä uusimati.
Ja sitten valitaan päivän luontokuva. Häätyy kytkeä ulkoinen
levy...
...ja voittaja on...tärää...
Peippo

Tarinan opetus: Kun kilpailija ja tuomari ovat sama henkilö, ei tule tuloksista sanomista...
03.05.06
06:40 Matkalla Sandfjärdenille
Aamukalaan. Tyyni aamu, mutta pilvinen. Veden lämpö 4 astetta. Ulkolämpö 12.
Eilisen ajottoman päivän jälkeen hupiakku on melko tyhjä. Lataus vähentää koneen
kierroksia 300 rpm. Lumilaikkuja vieläkin saarten pohjoisrannoilla.

08:50 Sandfjärden. Ei nyppäystäkään. Täysin tyyntä ja sanomattoman kaunista.
Pari tunnistamatonta vesilintua kuvattu. Toivottavasti kuvista saa selvää.
10:55 Takas CampKompalla huonotuurisen kalareissun jälkeen. No, tulipahan
tavanmukaisen kokemuksen lisäksi tukku kuvia linnuista.
20:40 Vastoinkäymisiä: Lämmitin ei syty. Saattaa tulla viileä
yö. Tosin ulkona on lämpimämpää: Vajaa 12 näyttää olevan. Täytyy ryömiä syvälle
makuupussiin.
Aamulla on sitten uusi ongelma: Milläs aamukaffet keitetään? Sama laite kun on.
Iltapäivä tuli väijyttyä lintuja. Melkein tallottua hautovan haahkan päälle.
Lintu oli tietysti seurannut lähestymistäni hyvän aikaa. Minulle kohtaaminen oli
yllätys. Hyvä, ettei housut likaantuneet. Pöhkö otus, miksi juuri polun viereen?
Päivän luontokuvaksi tuli useampia kohtuullisia otoksia Lukija valitkoon ise
mieleisensä.

Lokit lisääntymässä

Tiiran kihlajaislahja

Merimetso

Ylilento
04.05.06
05:15 Stora Halsö
(kone käy) Ulkona 3,3 astetta. Olipa kirotun kylmä yö. Hyvinmuodostunut
ylävartaloni ei mahdu kokonaan makuupussiin.
Aamutee oli keitettävä grillillä. Lämmitin on ehdottomasti korjattava
tai lähdettävä kotiin.
11:30 Lämmitin on purettu. Jallu tiesi kertoa vaihdettavasta
sytyttimestä. Sitä tässä nyt lähdetään Herttoniemestä hakemaan. Köydet irti ja
nokka itään. Sääli. Tähän mennessä kevään upein päivä.
12:15 Kristina Brahe tuli vastaan Porkkalanselällä. Plägätyyntä.11.3 astetta,
aurinkoa ja omituista utua. Kulotuksia itärajan takana tiedettiin radiossa
syyttää.
Muuta matkalla bongattua:



12:45 Stora Svartön eteläpuoli. Mustaa ympäristömyrkkyä (merimetsot, ei öljy
tällä kertaa) ei ole hetkeen näkynyt. Oliskohan invaasio jäänyt Porkkalan
länsipuolelle? Ja paskat, siinä oli heti yksi. Toivottavasti paikalliset käyvät
sotaan niitä vastaan, ennen kuin koko saaristo muistuttaa kuumaisemaa.
13:04 Nälkäsuoran alku.
13:45 Stora Brandön eteläpuoli.
15:15 Köydet kiinni kotirannassa. Retkikunta on päättynyt. ...tältä erää.
Trip & Total miles 58,3

Lakkolainen purettuna